Vaka vanha Väinämöinen, tietäjä iänikuinen on eräs suomalaisen ja kalevalaisen kansanrunouden voimallisista päähenkilöistä. Väinämöinen esiintyy useissa tarinoissa, jotka ovat aikoinaan säilyneet sukupolvelta toiselle runonlaulannan ansiosta. Kalevalaisen runouden uskotaan syntyneen jo viimeistään rautakaudella.

Kalevalaista runomittaa on käytetty itämerensuomalaisissa kielissä, joissa kansanrunot laulettiin loitsuja lukuun ottamatta. Runomitan nimitys tulee Elias Lönnrotilta, joka kokosi 1800-luvulla keräämänsä aineiston pohjalta Suomen kansalliseepokseksi nostetun Kalevalan. Kalevala-eepoksen runot poikkeavat joiltain osin kansanrunoista, varmasti toimituksellisistakin syistä. Osasyynä lienee myös se, että muistinvaraiset kertomukset ovat aikojen saatossa muotoutuneet erilaisiksi versioiksi, joissa tapahtumissa keskeisessä roolissa olevat henkilöt ja tapahtumien pääpiirteet saattavat poiketa hieman toisistaan. Kalevalan päähenkilöiden perusominaisuudet ja keskinäiset suhteensa ovat kuitenkin aina samanlaiset.

Väinämöisen hahmo

Väinämöinen esitetään ikääntyneenä, parrakkaana miehenä. Useissa runoissa Väinämöisen kerrotaan olleen olemassa jo ennen maailman syntyä, johon hänellä on oma osuutensa. Väinämöinen on voimallinen hahmo, jolla on jumalallisiakin piirteitä. Hän on runonlaulaja ja suuri tietäjä, joka omaa taianomaisia voimia. Hahmona Väinämöinen liittyy vahvasti veteen. Väinämöisen nimen uskotaan juontuvan väinä-sanasta, joka merkitsee hiljalleen virtaavaa vettä, suvantoa, joen suuta, tai salmea. Väinämöisestä kertovissa runoissa on usein jokin opetus. Väinämöisen kiellot ovat kenties jossain määrin verrannollisia kristinuskon kymmeneen käskyyn, ainakin niitä on saatettu pitää jonkinlaisina moraalisina ohjeina. Tarinamuodossa ja runomitassa niitä on ollut helppo opettaa lapsillekin.

Väinämöisen osuus maailman syntyyn

Kalevala-eepoksessa Väinämöisen osuus maailman syntyyn eroaa jossain määrin kansanrunoista. Kansantarinan mukaan Väinämöinen syntyy yksin, tai Iro-neidosta, joka suomalaisen mytologian mukaan oli kolme lasta synnyttänyt neitsyt. Monissa tarinoissa Iro on synnyttänyt juuri Väinämöisen, Joukahaisen ja Ilmarisen, jotka kaikki osallistuvat maailman luomiseen. Kansantarinassa Väinämöinen ratsasti rautaisella hevosella meren päällä, mutta putosi veteen tultuaan ammutuksi hevosen selästä. Vesilintu muni Väinämöisen polvelle, Väinämöinen vavahdutti polveaan, munat putosivat mereen ja siitä sai maailma syntynsä. Väinämöisen liikkeet muokkasivat rantoja ja merenpohjaa.

Kalevala-eepoksessa Väinämöinen syntyy vanhuksena Ilmattaresta, ilman immestä, joka tylsistyi taivaankannella istuskeluun ja laskeutui mereen. Tuuli hedelmöitti Ilmattaren, jonka polvelle pesi sotka. Kun Ilmattaren polvea alkoi kuumottaa ja hän heilautti sitä, sotkan munat putosivat pesästä. Rikkoutuneista munista syntyi maailma. Alkumuna-teoria toistuu maailman syntytarinoissa eri puolilla maailmaa.

Väinämöisen ihmeelliset retket ja uroteot

Vaikka Kalevala ei olisikaan kokonaisuudessaan tuttu, eikä sitä olisi lukenut kuin kenties koulussa, monet tietävät pääpiirteittäin tarinat Väinämöisestä ja Sammon taonnasta, Joukahaisen laulamisesta suohon, Joukahaisen Väinämöiselle vaimoksi lupaamastaan siskosta Ainosta sekä Väinämöisen käynneistä Tuonelassa, kuolleiden maassa. Sieltä Väinämöinen haki oppia veneen tai joissain runoissa reen valmistamiseen.

Väinämöinen lähtee kosioretkelle Pohjolaan kosimaan Pohjolan tytärtä, jonka Pohjan akka lupaa Väinämöiselle, kunhan tämä takoo sammon. Väinämöinen ei pysty takomaan tuota ihmeellistä myllyn kaltaista laitetta, jolla valmistetaan viljaa, kultaa ja suolaa. Seppä Ilmarinen lähtee suorittamaan tehtävää Väinämöisen puolesta. Ilmarinen suorittaa muitakin tehtäviä, saa neidon vaimokseen, mutta morsian kuolee. Ilmarinen kertoo vihoissaan Väinämöiselle ja Lemminkäiselle, kuinka onnelliseksi Pohjolan väki on tullut Sammon ansiosta. Kolmikko sotajoukkoineen ryöstää Sammon takaisin, mutta paluumatkalla Pohjolan emäntä hyökkää, Väinämöinen lyö tätä airolla, Sampo rikkoutuu ja sen rantaan huuhtoutuneista palasista saa alkunsa maanviljelys. Meren suolaisuuden taas uskottiin johtuvan siitä, että Sammon palaset jauhavat yhä suolaa meren pohjassa.

Väinämöisen tarina päättyy sankarin lähtöön tämän tuomaroitua Marjatta-neitsyen isättömän pojan vietäväksi suolle ja lyötäväksi puulla päähän. Sylivauva puolustautuu puhumalla, syyttää Väinämöistä pahemmista synneistä. Väinämöinen lähtee veneellään vannoen vielä kaivattuna palaavansa.