Mytologia tarkoittaa jumalatarustoa. Kyseessä on toisin sanoen kokoelma kansan ja heimojen myyttejä, taruja ja uskomuksia. Suomen mytologia on kehittynyt useiden vuosisatojen kuluessa ja sisältää eri aikakausilta peräisin olevia erityyppisiä kertomuksia. Tosin, mytologiasta puhuttaessa on vaikeaa vetää raja uskonnollisen ja muuten vain myyttisten uskomusten välille. Suomen tunnetuin mytologinen teos on kansanrunoista koottu Kalevala ja suomalainen mytologia on vahvasti sitoutunut suomalaiseen muinaisuskontoon.

Suomalainen muinaisusko tarkoittaa kristillistä ajankautta edeltävänä aikana harjoitettuja uskonnollisia tapoja ja uskomuksia. Suomalaiseen muinaisuskoon liittyvät vahvasti monijumaluus, vainajien palvonta ja tietäjälaitos. Tietäjien uskottiin pitävän tietonsa avulla hallussaan yliluonnollisia voimia. Usein tarujen tietäjät olivat ihmisiä, jotka paransivat sairaita. Muinaisuskon ajoilta jääneissä runoissa ja tarinoissa esiintyi ennen kaikkea sankareita, joiden seikkailuja ne kuvasivat. Kalevalassa sankareista tärkeimpiä olivat tietäjä ja loihtija Väinämöinen ja taidokas seppä Ilmarinen. Jotkut myyttiset kertomukset ovat tietävästi perustuneet aitoihin ihmisiin ja tapahtumiin.

Valitettavasti tarkempia tietoja muinaisuskosta ei ole, sillä niitä kirjattiin tietoja vasta kristinuskon vallattua maan. Valitettavasti kristinuskon myötä melkein kaikki muinaisuskon tavat ja uskomukset hävisivät, kun muinaisuskon harjoittaminen kiellettiin lailla 1600-luvulla. Vanhoista tavoista kertovat kansantarut jatkoivat elämäänsä ihmisten suissa vielä reippaasti 1800-luvun puolelle ja nykyiset juhannus, laskiainen, helasunnuntai, pyhäinpäivä ja joulu ovat jäänteitä alkuperäisuskoista.

Myyttien syntyminen

Myytit ovat kansantarinoita, joissa kerrotaan yksityiskohtaisesti kuinka maailma, ihminen ja luomakunta ovat syntyneet ja niitä on uskottu kerrottavan yli 2000 vuoden ajan. Tunnetuimpia myyttejä ovat antiikin ajan jumalaistarusto sekä germaaniset myytit, mutta suomalaisten myyttihistoria on myös hyvin kattava.

1950-luvulla kansanrunoudentutkija Matti Kuusi jaotteli myyttien synnyt eri aikakausiin tyylikausiteorian mukaisesti. Varhaiskalevalainen aika oli vanhin ja se alkoi kivikaudella ja päättyi pronssikaudella. Tuolta ajalta on peräisin samanistisia myyttejä ja luultavasti myytti maailman synnystä. Shamaanit puolestaan olivat yhteisön jäseniä, joilla uskottiin olevan yliluonnollisia voimia. He olivat parantajia ja ennustajia, jotka toimivat yhteishenkilöinä henkimaailman ja ihmisten maailman välillä.

Sydänkalevalainen aika oli merkittävä aikakausi myyttien syntymälle. Tämä oli rautakausi, joka alkoi Suomessa 500 eaa. Keskikajankalevalainen oli aika ristiretkistä uskonpuhdistukseen ja tuona aikana syntyi paljon merkittäviä paikallisia legendoja ja kansantarinoita kuten kalevalamittainen Elinan surmavirsi. Myöhäiskalevalainen aika oli uskonpuhdistuksesta 1800-luvulle.

Kansalliseepos Kalevala

Kalevala on Elias Lönnrotin eepoksen muodossa julkaisema selvitys suomalaisesta kansanrunoudesta, mytologiasta, kansanuskosta ja kielestä. Kalevala on tiiveistettynä kokoama suomalais-karjalainen runokokoelma ja samalla Suomen ja Karjalan tasavallan kansalliseepos. Kalevalan julkaisua edeltävänä ajankohtana elettiin nousujohteista suomalaisen identiteetin ja suomalaisen kulttuurin nousukautta. Suomalaiset uskoivat identiteettinsä ja kulttuurinsa perustan olevan historiaan. Silloin uskottiin että kansantarinat ja kansanrunous säilyttivät tarinoita mahtavasta menneisyydestä ja kansanperinne oli suuren mielenkiinnon kohteena. Venäjän suurruhtinaskunnan alaisuudessa heräsi uusi tarve suomalaisen kulttuurin puolustamiseksi.

Vuonna 1835 tapahtui kulttuurihistoriallinen mullistus kun Kalevala julkaistiin. Kalevalla on ollut suuri merkitys Suomen historiassa ja suomalaisen kansantunnon ja maailmankuvan muodostumisessa. Sen uskottiin olevan ensimmäinen askel kohti Suomen itsenäistymistä. Tästä rohkaistuneena Lönnrot kehitteli ja paranteli ensimmäistä versiota ja julkaisi uuden Kalevalan vuonna 1849.

Suomalaiset jumalat ja satuolennot

Suomalaisten uskomat jumalat ja haltijaolennot perustuvat suomalaiseen ja karjalaiseen muinaisuskontoon. Tunnetuimpia jumalia olivat säiden herra ylijumala Ukko ja vedenhaltija Ahti. Kalevalasta tuttuja Väinämöistä ja Ilmarista palvottiin kevätkylvön aikoihin. Päivittäiseen elämään vaikuttivat uskomusten mukaan elämänalueiden hallitsijat kuten veden- ja metsänhaltijat sekä tontut. Haltijat eivät olleet uskomusten mukaan niin vahvoja ja mahtavia kuten jumalat. Esi-isien uskottiin myös muuttuneen paikallisiksi haltijoiksi tai suojelushengeksi. Kansantaruissa lueteltiin myös monia hirviöitä ja pahantekijöitä, kuten Vetehinen ja Piru.