Samporunoudeksi kutsutaan niitä kansanrunouden ja Kalevala-eepoksen runoja, joissa kerrotaan ihmelaite Sammosta; viljaa, kultaa ja suolaa tuottavasta myllyä muistuttavasta esineestä. Sammon tarina alkaa vaka vanhan Väinämöisen lähtiessä kosimaan Pohjan akalta tämän tytärtä. Pohjan akka asettaa naimakaupoille ehdoksi Sammon takomisen, mutta siihen tehtävään ei edes mahtimies Väinämöiseltä löydy kykyjä.

Seppä Ilmarinen lähtee Pohjolaan suorittamaan tehtävää, onnistuu valmistamaan Sampo-laitteen, mutta saadakseen Pohjolan emännän tyttären omakseen Ilmarisen on suoritettava muitakin tehtäviä. Niistä suoriuduttuaan hän saa Pohjolan tyttären, joka kuitenkin julmasti kuolee, jolloin Ilmarinen palaa onnettomana kertomaan Väinämöiselle ja Lemminkäiselle Sammon tuottamasta onnesta. Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen kokoavat sotajoukot ja lähtevät Pohjolaan ryöstämään Sammon. Paluumatkalla merellä Pohjan akka hyökkää sankareiden kimppuun. Taistelun tuoksinassa Sampo hajoaa, putoaa mereen ja sen rannalle huuhtoutuneista osasista saa alkunsa maanviljelys. Meren pohjassa Sammon säilyneet osat jauhavat yhä suolaa, josta meren suolaisuus Kalevalan mukaan johtuu.

Sampo-runo

Kalevala-eepoksen Sampo-runo koostuu 402 säkeestä. Kalevalassa Sampo mainitaan runoissa 1, 7, 10, 15, 19, 38, 39, 42, 43 ja 45. Sampo-tarut kertovat ihmeellisestä laitteesta, kahden kansan välisistä taisteluista, mutta myös oletettavasti kosmisista asioista.

Sampo eli kirjokansi esiintyy kansanrunouden taruissa erimuotoisena niin kojeena kuin nimityksensäkin puolesta.

Sammon syvempää symboliikkaa

Kalevala ja kalevalaissuomalainen mytologia ovat askarruttaneet monia mieliä viimeistään Kalevala-eepoksen julkistamisen myötä.

Ruusu-Risti-lehdessä vuonna 1933 julkaistiin teosofi ja filosofian maisteri Uuno Poreen Sampoa käsittelevä kirjoitus, eräänlainen mietelmä Sammon symboliikasta. Pore ei suinkaan ollut ainoa Sammon todellisesta tarkoituksesta kiinnostunut, vaan suomalaista mytologiaa tutkivat ja analysoivat monet muutkin henkilöt, muun muassa professori Kaarle Krohn sekä kielitieteilijä Emil Nestor Setälä. Heidän mielestään Sampoa käsittelevät runot olisivat saaneet vaikutuksia Skandinaviasta ja olisivat sinänsä olleet verrattain tuoretta kansanperimää. Uuno Pore toi kirjoituksessaan esiin mahdollisen yhteyden Sampo-runojen ja kreikkalaisten kultaisen oinaantaljan välillä viitaten myös Argonautin retkiin. Sampo mielletään jonkinlaiseksi myllyksi. Ajatus saattaisi olla lähtöisin skandinaavisesta Grotte-myllystä.

E.N. Setälä ja uskontotieteilijä Uno Harva arvelivat teoriassaan Sammon tarkoittavan itse asiassa maailmanpylvästä, joka kannattelee taivaankantta.

Sampo-nimen lähdettä on aikoinaan arvuuteltu. Kalevalan koostaja Lönnrot haki nimelle selitystä venäjänkielen “sain Bog” – “itse jumala”- tarkoituksesta. Poreen kirjoituksessa mainitaan M.A. Castron kuulleen matkoillaan Aasiassa muinaisesta temppelistä, jonka mongolialainen nimitys oli sampo ja tiibetiläinen nimitys sangfu, “kaiken onnen salainen lähde”. Sampo-sana on sukua sammakselle, joka merkitsee pylvästä. Tämä saattaisi tukea edellä mainittua maailmanpylväs-teoriaa.

Uuno Pore pohti tutkielmassaan, olisiko Sammon taontaa koskevissa runoissa kyse kuolemattoman, mystisen, taivaallisen ruumiin rakentamisesta. Hän esitti, että Lönnrot olisi toimittanut Kalevalan kansanrunoudesta poiketen siten, että kirjoitetussa Kalevalassa Sampo oli taottava neljästä aineksesta. Syyksi tälle Pore tarjosi ajatusta Lönnrotin vaistomaisesta oivalluksesta neljästä elementistä. Uuni Pore käsittelee kirjoituksessaan hyvin syvällisiä ideoita. Kalevalan arvoitukset kiehtoivat filosofia siinä määrin, että tämä kirjoitti aiheesta Kalevalan arvoitus-nimisen kirjan, joka julkaistiin Ruusu-ristin kautta vuonna 1973.

Sammon maailma kiehtoo yhä

Edelleenkin Sampo-runous innostaa tutkimaan ja tulkitsemaan. Sibelius-Akatemian kansanmusiikin emeritusprofessori Heikki Laitinen kertoi näkemyksiään Sampo-runosta Kainuun Sanomien haastattelussa huhtikuussa 2016. Laitisen mukaan Sampo on hienoimpia muistiin kirjoitettuja runolauluja; oma maailmansa, jossa ovat läsnä sekä muinainen että tänä päivänä olemassa oleva. Ylivieskalainen Heikki Laitinen on palkittu Lönnrot-palkinnolla, Kalevalakorun kulttuurisäätiön tunnustuspalkinnolla ja säveltaiteen valtionpalkinnolla. Kalevalaseura palkitsee joka kolmas vuosi henkilön, joka tekee toiminnallaan merkittävästi tunnetuksi Kalevalaa, kansanrunoutta tai suomalaista kansalliskulttuuria. Ilkamoiden voisi todeta itse Kalevalaseurankin olevan siis jonkinlainen rahasampo.